ja sieltä löytäisin kauneutta
maaliskuu 17th, 2011 § 1 kommentti
“
ja sieltä löytäisin kauneutta
johdatellen
kuin kuumeessa
haeskelen hakkeista
ylevöitystä paperiroskan
joukosta
heterorunoja.
huumerunoja.
kylkiasentoon kääntyneitä
selkämyksenleveitä näkökulmia
kielivähemmistöjen asemaan diktatuuripaikoissa,
valkovenäläisten runoilijoiden runokirjoja
kynttilämielenosoituksiin ja taidegallerioiden avajaisiin
valkovenäläiset runoilijat mielellään postuumina
tai kiven sisässä, ollaan sananvapaita heidänkin puolestaan
,lauletaan nataliaa sillä nataliaa laulettiin silloinkin kun viimeksi
saatiin ihmiset liikehtimään muutenkin kuin kiusaantuneisuuttaan
kokoomateokset levyin pahvikansin ja levyiden pahvikansien kuvituksena
pystykkäisiä palkkeja = funkkis
missä merkitykselliset tapahtumat tapahtuvat, teot tehdään
merkityksellistyvät.
“
Light-liitto
helmikuu 13th, 2011 § Jätä kommentti
light-liitto:

montako sydäntä uskallat
antaa minulle
? ehkä jätetään maatumaan
kuoriosa,
rangaistussiirtolan miekkahaille
pehmeä puoli maistuu ihan indielle
joutuin, sadly
polypikadeitti
toistekin. kaikki
vapaa-aika 2010-2011
kului paljetteja ommellessa
neitihomojen paukutellessa
poliittisten laulujen parhaita
nousuhumalan jukeboksista
solmitaan osaamallamme vähällä
vierastakieltä
siviilisopimus solidaarisuudesta.
ei odoteta lakimuuto§ta
sillä muutosta
ei tule,
puheli kuukin
Maleksuntaa
helmikuu 9th, 2011 § 1 kommentti
maleksuntaa jokeen päättyvillä portailla,
niillä seisten rekonstruoimme
lämminten värien katoamisen
huulilta ja saarilta aurajoessa
keskityn lintujen sosiologiaan
kottaraismuodostelmiin roomalaisella taivaalla
kuin huomaamatta ovat tuntemattomat ihmiset
puhuneet minulle rakkaudestaan,
härkätiellä kompastun vapaana miehenä
ja rosina heikel kantaa raskaita helmojaan
onttoaluuta korsetit rapisevat syksynnimisissä puistoissa
joiden paviljongeissa käytiin katsomassa päiväunia aika ajoin
muistan maun kuin vanhuuden,
nytollen toogia käytetään verhoina ja samainen koleus
vaanii käsipohjakaakelien alla kupittaan
puistossa jättiläiset
kääntävät ruhonsa
aamun valoon ja vain yksi lapsi näkee
kreikka kreikka ja
tammikuu 17th, 2011 § 1 kommentti
kreikka kreikka ja vielä kerran kreikka:
kuolemme molemmat lordi byronin keuhkotauti keuhkoissa
kaon kaaosta vallatulla kampuksella
valkeaan taikinaan laskostetut lauseet,
tällainen viha on pirskoteltu oliiviöljyllä
karahveista, kanistereista, exarchia roikaa vastaolennon savupatsaantorsoa
näiden ihmisten elämien haavapuolille
vespanrengas murskaa kypäröidyn nikaman,
ei rauhaa verelle,
ei rauhaa verellä,
metsäpalot rakastavan sydämen etelärinteille
(huomiset tuokoon
ruokavettä itkuun
tuhlattavaksi, tuoksuvia
sekkivihkoja sans-papiereille
mustiin puettujen kasvojen
tunnuksettoman voiman)
alastomat, sensuellit
tammikuu 10th, 2011 § Jätä kommentti
henkilöt 1, 2 (Ivor), 3 (Johannes), 4 (Noomi), 5 (Ulla), 6 (Ilsa), 7 (Fedja)
alastomat, sensuellit
1
mitä ihminen voi siis tehdä?
2
itse etsin, tiedäthän
mystiikalla on jotain mitä halutaan
koronnutta tietoisuutta
että ettemme imeskelisi sähköjohtoja
3, 4, 5
naurua
1
olen kokenut jotakin sellaista…
rumpuja! rummutusta!
vapauttaa kaikki äänet
2
vietin aikaa varissuolla
kun piti juoda, piti oksentaa
elämän tämä pääty on mahdoton
ihminen oma temppelinsä,
jota koristaa ja jossa
uhrata
1
mille jumalille?
3
jahve-allah iäisyydelle. roskaruoan varisolennolle,
sähköallergian pannahiselle,
neonin ja bitumin
papeille ja veisuulle
2
fantastisia,
ma cher.
ollaan oma pyhyys,
palvotaan ihtiämme – runsaalla viinillä,
vapaalla seksillä,
kourallisella verisiä euroja
4
täällä haisee käristynyt liha,
ja todella toivon
sen kuuluvan
ihmiselle
1
että henki merkitsee,
pian alat puhuu
väkivallasta
2
minä vain syön. se tekee minut onnelliseksi. syöminen on kylläisyyttä. kylläisyys on autuutta.
5
pelkäätkö sä Kuolemaa?
on sanottu: se on
Valtion
salattu nimi
1
vitun kryptisyys! puhukaa kuin puhuisitte,
ollaan punk, ollaan beat, mitä tässä
puhumaan enigmalla enigmasta
puhutaan vituista
4
vitun kryptisyys niin
joitain saloja ei voi ratkoa kuin gordionin solmua,
yksi sellainen on nainen,
ja kun puhutaan naiseudesta puhutaan
lihasta joka vielä eli kunnes lopetettiin
repimällä auki, ja saimme tietää miltä
sisälmykset näyttävät
tai
maistuvat
2
niin maistuvat,
ja maistuvatpa hyvältä
jääkaappikylmää kieltä!
5
oottepa harhaisia paskoja
3
me kaikki.
5
te kaikki!
näette elukan maanisessa mainoksessa
näette elukan depistelevässä proppikuvassa
näette, mutta ette näe
ne ovat todellisuutta meistä irrallaan
sitä valmistetaan gigoittain
pilvitehtaissa
sanomatalon alla,
silaus kameran linssistä,
puhukaa asioista kielellä jolla niistä osataan puhua
ja kun ei, vaietkaa. kadotkaa. näkymättömyys
on vastarintaa
1
protesti tarkoittaa, että sanon, tämä ja tämä ei sovi minulle.Vastarinta tarkoittaa,
että pidän huolen siitä, ettei se mikä ei minulle sovi,
enää tapahdu!
4
vastarinta tarkoittaa vastakuvaa, vastadataa, vastajulkisuutta, joka solulla
tarrautumista vastahankaan, vallataan
tv-tornit ja täytetään
mainoskatkot
mellakkapornolla
5
voi, sä et
usko olemassaoloosi ennen kuin
siitä yleisesti puhutaan
älä tule nähdyksi,
sillä vain siten
oot vapaa, mikä latteus
nimeäminen on orjuutta
2
rakkaalla lapsella on monta nimeä
oonko sokea jos pidän huomiosta,
oon huomiohuora ja ylpeä siitä
2, 6, 7
ritualistista seksiä
1
pelkään että haisen
4
söisit oikein,
ei hikeskään
pirskottaisi
murhaa
1
väkivalta on seksikästä.
aseet on seksikkäitä.
4
säkö lopettaisit elämän jotta saisit tilaisuuden kylvää sen uusiksi?
1
sä ja sun naiskuva,
voithan sä siistiä bordellit
mutta sitten sun täytyy
kuristaa madonnasi
4
en mä kurista ketään
mä olen, mä olen
pasifisti
1
fistaa sitte, pasi
2, 1, 7
ritualistista seksiä
6
moikka,
mikä sun nimi olikaan?
4
Noomi. Mä olen Noomi.
6
noomi, niinku nobody,
tuntematon palkkasoturi
niinku,
niinkö?
Noomi
ihan noomi vaan,
mikä sä sitten olet?
6
ota litkuu, polla sekasin
ei jaksa. mistä sä tunnet
ivorin, ullan, mitä näitä
nytsit onkaan
Noomi
en tunnekaan, mä
…
mä olen vahingossa
siis,
kulkeuduin tänne johanteen mukana
sori, en
en juo
6
ota mut syliin
N
?
6
mitä sä emmit
N
tää ei oo hyvä ajatus
ei pitäisi
ei oo tarpeen
ei
6
älä kuikuiskuttele vaan
maimaiskuttele, huku muhun
N
mä en oo hyvä
mä en pysty
musta ei riitä
- -
7
salli mun kestää
6
vitut sua. ainoo poka petti
7
ivor ei petä koskaan
6
luuletko et oon kade
7
luulen
kulta
isketään joku?
6
liikaa myrkkyjä. meni maku. saatana.
kerro jotain, ehkä tää menee yli,
tiätsä
7
kerron mun lapsuudesta kun maailmakin oli vielä suurempi
3
ei
7
johannes vanha piru
Johannes (3)
palveluksessanne. ei!
maailma on sama, siinä on vain
vähemmän sisältöä
6
mun elämässä ei ole sisältöä
7
elämän sisältö on se, että tulee täytetyksi. oot vaan munankipee,
ilsa-kulta
Ilsa (6)
älä mun kasvoille lauo. tarkoitan,
että ois kivaa uskoa rakkauteen,
tai jumalaan, tai mihinvain
Johannes
uskot, koska epäilet
epäily kuuluu uskoon
sitä ei a-teistit tajua,
kuka täällä on dogmaattinen
7
ei sivistyssanoja -
ilsa, mistä sä unelmoit kun olit pieni,
niin pieni että jokainen asia oli uskon asia
ja että ukkoseen uskottiin kuten uskottiin
joulupukkiin, männiäisiin, sen sellaisiin
?
Ilsa
että mä olisin näyttelijä
5
olisit, miksi potentiaali? sähän olet. me kaikki.
esitystähän tämä on. en ole vakuuttunut,
että olisimme olemassa itsenämme,
vain joinain muina
7
älä mumise hebreaa ulla
Ulla (5)
haista paska. et fedja edes tiedä mitä tarkoittaa dogmaattinen
Johannes
dog mathics, koira matikkaa, karvojen neliöjuurikasvu
nauraa pitkään
Fedja (7)
tyrannisoi sä vaan tyhmempiäs. et ees ite elä periaatteittesi mukaisesti
Ulla
mitä on mun periaatteet?
Fedja
no vittu. komukkahan sä oot.
Ulla
mistähän lähtien?
Ilsa
että mä olisin näyttelijä?
eikö siihen tarvita papereita?
2 (Ivor)
siihen tarvitaan intohimoa my dear
Ulla
intohimoa, itsen alistus. kouluttaudu, koulutat itsesi koneeksi
Fedja
justjuu, ja kun ei puhu kuin älykkö on täys idari?
Ulla
sulla ei sitten oo yhtään tyyliä.
Ivor
ei tarvita tyyliä jos löytyy karismaa. totuudella ei enimmäkseen ole väliä, jos miellyttää
Noomi
mutta jos totuutta ei olisi
kaikki olisi sanalla sanoen
- kaistapäistä!
Ulla
olisi, miksi potentiaali? sehän on. tämä kaikki.
Johannes
kuljin kerran läpi Kaaoksen. Ratsastin sitä kuin tiikeriä.
Fedja
sinä vanha kyyninen aasi
?
Johannes
sellaisina hetkinä oivaltaa,
ettemme ole ihmisiä
emme edes apinoita,
totuudellisella luokituksella
me olemme häkkilinnustoa
Noomi
totuudellisella, niin, niin!
tarvitsemme totuutta
tullaksemme itseksemme
niin!
Ivor
tulla itseksesi, kenen rinnoille? kuka sä oikein olet luullut olleesi koko tämän ajan?
Johannes
Tiedättekö, olen alkanut halveksua Maailmanloppua. Sen edessä sitten,
kiroan lempeää Jeesusta
Fedja
minä ainakin olen minä, fedja siis.
Ulla
eikö teistä ole lainkaan ironista, ettemme tiedä itsestämme kuin nimemme,
ja nekin ovat jonkun muun keksimiä?
Ivor
aistinko hetkessä homoeroottista latausta
Ilja
en panisi pahakseni. panisin!
Noomi
nauraa kauhuissaan
Johannes
homoseksualismi vahvistaa säännön
se on sopeutumista, hyvin
erikoistunutta sopeutumista
Ulla
säännön, tarkoitat: lain. tajuatteko ollenkaan, että
Kuolleet ovat säätäneet lakimme.
Ivor
lässynlää. mikä sua ulla painelee? vai paineleeko mikään?
Ilja & Fedja
nauravat
vaipuvat kaulatusten
Ulla
ette tunnu tajuavan. mä itken ensimmäistä kertaa vuositolkkuihin,
tuntuu että kaikki mitä on pitänyt arvossa kaikkoaa,
ainahan mä olen tiennyt, ettei oleva pidä,
mut
mut illusiossa on kaunista elellä
les amours imaginaires
joulukuu 16th, 2010 § Jätä kommentti
tähtään pudonneiden kasvojen
fotogeniikkaan,
minä olen seksuaaliterroristi
verissähuulin,
vernissahymyin
näytän hyvältä ja vaatteeni
varastin hengarissa henkilöni
jonka vanavedessä huoneet upoksissa
elokuvallisen seksin ennusteita, kantalasit
limemehua, cointreauta, jumalauta
ovat jälkeläisten kuva itsestään
(imetät, elinvoimaa punatulla suulla
vahvistat, pakaroiden linjakkuutta
tunnistanko the knifen pulssin
olet minussa, rakastuneessa
panissa)
Suruchorus hukuttamiseksemme
joulukuu 5th, 2010 § Jätä kommentti
elukka,
menettänyt,
tundra kehyksenä kertomukselle
sävyisän torjunnan kokemuksia
kaikki kulkee verta jätesäkeissä
kosketuksesta, ammutaan falangeja
pään tuoksusta meille tarjotaan kyyneliä vadeilla,
tämä ei ylennä kantajaansa, tämä on himosta painettu
sisäsade vegaanilasten taajuudella
kun kaikki hyvä on paljastunut
ei ihmeitä odota tehtäviksi, lohdun eleitä
ruumiillistuviksi, inflatoivia tunteenpurkauksia
purppuraksi taivaanvahvuudessa
luonnos rakkaaksi, valmista veitselläsi
sapekkaat sisälmykset nieleskeltäväkseni
krapulapäivien roskastetut hetteiköt
sille yhteisyydelle, joka ei kestä lähempää tarkastelua
käy ilmi sienitaudiksi
tuo julki valkovuotokset
paskahousujen trikolorit turun romantiikalle
joululaula juopumuksen konsonanttisonaatti
siemenjohtimesta ylempään aivoon, siemenjohtimesta
ylempään aivoon, rakkaus & rakkauden päästökauppa
lyriikoissa ohuita hokemia yleisihmisen, supranaiivin
käytöksestä kiihotuksen eläinpuvuissa
ruusukonraskaan häpeästigman laskeminen alleen kuin devalvoituva
puserrus ylpeän rankaa, herrasmiehisiä lorttoja, tallottuja tuntoja
leskenlehtien, sulkasatojen talvisilla raiteilla,
on juhlat juhlittu pohjaan, suurentavat silmät jokisokeutta,
missä käymme kun myrkkykatko on suruchorus hukuttamiseksemme
Kasetti Moskovasta purkaa mustaa
marraskuu 28th, 2010 § Jätä kommentti
Tämänkin merkinnän ulostulo on kestänyt iättömyyden.
On vain valitettavan vaikeaa muotoilla ajatuksia sanaisiksi.
Ehkä luvattomankin.

En tiedä, mitä ajatella blogeista. Luen moniaita, moninaisia. Osassa runotaan, osassa angstataan, monissa otetaan kantaa yhteiskuntaan (sic) ja, tai käydään epäolennaisia pilkunnussijaisia aiheesta jos toisesta. Yksi tärkeä elementti lienee anonyymiys, olenhan minäkin vastarakastaja. Toiset tuovat julki ilmi-itsensä. Jollekulle pseudonyymiin verhoutuminen on pelkuruutta ja tarvoilua, haastekin.
Kun päädyin perustamaan tämän helmenpoimijalaguunin, yhtenä kunnianhimoisena visionani oli jakaa mielipiteitäni freesinä ja ajankohtaisena kommentaattorina. Miten hoksnokkaa! Harkitsin jo sotkevani käteni homoiltakeskusteluun, kärkevällä otsakkeella Poliitikko nimeltä Päivi. No, en, ja sitäpaitsi Vallankumouksen hedelmät tekivät kaiken ansiokkaammin.
Hingussa ylettyä kaikkialle ja olla kaikkien huulilla, on jotakin rietasta. Seksyt mielipideautomaatit, äkeät brändäykset ja loppumaton erottautuminen näyttäytyvät postmodernin särkemänä henkilökultismina. Siinä oma itse muodostuu muiden katseissa, ristiviittauksissa, spektaakkelin heijastuksissa. Pohjois-Korean mesoava kimilsungismi on kömpelö jurakauden reliikki, kun innovaation ja indiehengen hegemoniaa syötetään Facebook-tykkäyksin, pintaliitohaastiksin, tyypittelyllä ja kontrastilla. Malliesimerkki on Antti Nylén, jota kuullaan viehättävänä ristiriitana katolista itsekieltäymystä ja intellektuaalia ekoradikalismia. Esseissään Nylén valaa modernin aikakauden kultaisesta vasikasta ehtoolliskarahveja ja pulttisaksia, nousten suuremmaksi ilmiöksi kuin mielipiteensä. Tyyli tuo nostetta aiheeseen, mutta näyttää vaarallisesti etuilevan. Spektakuläärinen kulttuurikone rekuperoi soraäänen eksoottiseksi vivahteeksi. En usko sen koskettavan liiemmälti Anttia Antti N:n takana. Hän vaikuttaa saavuttaneen filosofiallaan piilopirtin, joka on avoinna vain taivaisiin.
Ei huvita kirjoittaa. Mietin keskustelun ja toisaalta julistamisen mielekkyyttä. Eikö riitä, että on omat ajatukset? Niiden ilmestyksen voin sitoa runouteen, mikä tällä hetkellä tuntuu luontevammalta tavalta askeltaa. Saan puistatuksia omasta kielestäni, joka alkaa hakea näpsäkästi niputettavia sanavalintoja, kuin kirjoittaisi pikkunokkelaa kolumnia NYT-liitteeseen tai pahimpaan, Imageen. “Seksy mielipideautomaatti”, “pintaliitohaastis”, joopa joo. Myydään kauniissa kääreissä. Kun tavoitellaan jotain ylevämpää, kirjoitetaan essee, joka kumpuaa henkkoht menneisyydestä, kurottaa yläpilveen, hakee vertauspohjaa kiinnostavista taideteoksista ja -teoista, päätyy kokoaviin näkymiin zeitgeistin matalamielisyydestä. En syytä, koska siihen illuusioon on tyydyttävämpää langeta kuin moniin muihin, joista karkeimmille nauretaan yleisesti.
Siirryn kokoavaan näkymään zeitgeistin matalamielisyydestä. Perustavanlaatuisinta vastarintaa tässä ajassa vaikuttaa olevan näkymättömyys. Se joka ei ilmene, ei ole. Pakopaikkoja on vain katvealueilla. On katkaistava kaikki yhteys yläkansille, luovuttava Sormuksesta vaikka se olisikin oiva ase. Irtisanouduttava kaikista muodoista, etenkin oletetuista, haettava voimavaroja vieraudesta ja toiseudesta. Koska sitä on suvaitsevaisuus, eikä niinkään pienimmän yhteisen jaettavan hakemista. Oman Vastarakkauteni kohdalla aion pyrkiä sokkona näitä polkuja, nimettömänä, nihilistisenä, varaten itselleni takaovia ja pakoautoja. Myös kirjoittajan laiskuuden ja runouden, se oopiumi mulle.
Merkinnän nimi juontuu Paavoharjun kappaleesta Kasetti Moskovasta.
kollaasinainen
marraskuu 11th, 2010 § Jätä kommentti
kollaasinainen
nepalinpaperi / pujos / kirurginteräs
siinä on nykyaikojen maalaista charmia
jätti vain kaulaliinansa jota ilman en ole tunnistaa,
soita jooko nokkahuilulla
vuokrahuoneessa
olisimme kohteliaita ja seksuaalisia
työetiikka I
marraskuu 6th, 2010 § Jätä kommentti
I
kelluva pohjaelämä ei kuuntele loma-aikojen transistoriradioita. avaamisen jälkeen kahviloissa luetaan silmäillen jalkakäytävät ovat tärkeiden ihmisten virtaavaa liikettä teelehdet kupissa kiertävät coriolisvoimasta katselen tyhjää kadun jaloissa ja luulen tietäväni mikä heitä pyörittää, raukeneva valo mua kuulakampi ja maailma kiinni




