Light-liitto

helmikuu 13, 2011 § Jätä kommentti

light-liitto:

montako sydäntä uskallat

antaa minulle

? ehkä jätetään maatumaan

kuoriosa,

rangaistussiirtolan miekkahaille

pehmeä puoli maistuu ihan indielle

 

joutuin, sadly

polypikadeitti

toistekin. kaikki

vapaa-aika 2010-2011

kului paljetteja ommellessa

neitihomojen paukutellessa

poliittisten laulujen parhaita

nousuhumalan jukeboksista

 

solmitaan osaamallamme vähällä

vierastakieltä

siviilisopimus solidaarisuudesta.

 

ei odoteta lakimuuto§ta

sillä muutosta

ei tule,

puheli kuukin

Mainokset

kreikka kreikka ja

tammikuu 17, 2011 § 1 kommentti

kreikka kreikka ja vielä kerran kreikka:

 

kuolemme molemmat lordi byronin keuhkotauti keuhkoissa

kaon kaaosta vallatulla kampuksella

valkeaan taikinaan laskostetut lauseet,

tällainen viha on pirskoteltu oliiviöljyllä

karahveista, kanistereista, exarchia roikaa vastaolennon savupatsaantorsoa

näiden ihmisten elämien haavapuolille

 

vespanrengas murskaa kypäröidyn nikaman,

 

ei rauhaa verelle,

ei rauhaa verellä,

 

metsäpalot rakastavan sydämen etelärinteille

 

(huomiset tuokoon

ruokavettä itkuun

tuhlattavaksi, tuoksuvia

sekkivihkoja sans-papiereille

mustiin puettujen kasvojen

tunnuksettoman voiman)

Runoilija, poliittinen eläin?

marraskuu 4, 2010 § Jätä kommentti

Tero Tähtinen kirjoittaa Vihreässä Langassa (29.10.) nykyrunouden munattomuudesta. Että ylikoulutetut kirjoittajat kutovat omaa itsetyytyväistä mikrokosmostaan, jossa runous on sisäkkäisiä viittaussuhteita, vieraantunut lopusta todellisuudesta, sen suhteista ja virroista. Operoidaan sanalla, muodolla, halotaan hiusta ja merkitysavaruuksia. Kadotetaan ote arkeen, hylätään ihminen fragmentaaristen ydinpilvien korskeaan seuraan.

Guru Ihalainen kumuloi. Gary Snyderia hypetetään. Kapteeni Hytönen komppaa.

Viime aikoina olen lukenut paitsi Jyväskylää: V.J. Luoma-ahoa ja Harry Salmennientä, myös runoblogeja, jotka ovatkin erinomaisen viihdyttävää ankkalammikkosaippuaa. Peräti hellyttävää kiihkeyttä suunvuoroissa, kun avaudutaan gateista, provosoidutaan kirjakritiikeistä, nuuhkitaan tuulia kuin Punavuoren tyylitietoisin hipster. En syytä heitä. En myöskään tunne heitä. On ehkä mielenterveellisempää kokea suuria tunteita väärinymmärretystä kuvakielestä kuin Afganistanin sodasta tai ilmastonmuutoksesta. Vihreän Langan artikkelissa perätään tämän päivän työläisrunoilijoita, kansanrunoilijoita, stallarimanttelin karistanutta kantaaottavuutta. Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua kannat? Missä on yhteiskunnallisuus? Kuka pelastaisi runon? Eikös se roihikkalaisten agit-rap ole vähän arveluttavaa?

Hetkeksi vielä Jyväskylään. Salmenniemen Texas, sakset pyhitettiin aina Imagea myöten (Juha Itkonen: ”Tähän ei romaani pysty.”) Teoksen yhteiskunnallisuus tuntuu liplattavan jostakin hylynryöstön ja juonikkaan rakenteen syövereistä, piilovihkaa. Enempää en sano: kirja odottaa vielä. Sen sijaan mietin, missä määrin on kaupungista juontuvaa, että kaikki tuntemani jyvääskyläläiset ovat vasemmistolaisia. Miksi kaikki runoilijat ovat vasemmistolaisia? Anna Kontula, HS: ”–rahan ja tehokkuuden palvonnasta on vaikea tehdä mitään kovin älyllistä ja koskettavaa.” Sama elohiiri vaivaa teatterikenttää, mutta ylioppilasteatterien sampanjasosialismi ei ehkä yllä tähän merkintään. Jyväskylässä punainen muodostaa herkun kontrastin paikan yleiseen säkkikankaanharmauteen. Ulkorunollisesti, kiinnostaisi kuulla mitä tapahtui Autonomiselle tiedekunnalle, joka järjesti kaupungissa talonvaltauksen 2008. Alkuperäiseen kysymykseeni ounastelen vastauksen löytyvän jostakin yliopiston ja Bar Vakiopaineen välimaastosta.

Ihminen on poliittinen eläin, ma olen poliittinen. Graalinmetsästysreissulta mukaan tarttunut nihilovirne puhkuu viriä reitten sisäpinnoille. On oikeutettua tuntea byrokraattista migreeniä CCCP:ntuoksuisesta tendenssikirjallisuudesta, enkä tiedä haluanko olla yhteiskunnallinen. Tähdennän: runoni ovat sitä varmasti. Yhteiskuntaa ei ole. En sano sitä margaretthatcherina vaan havainnoistani. Yhteiskunta kuoli kenenkään kukilla muistamatta. Nykyään eletään esineellistyneessä verkostossa, jossa FB-kaverien määrä tuo statusta, seksikkyys on markkinavoimaa, kaikki pirstaloituu, kirjailijat kirjoittavat alasti. Omat tekemäni olen taipuvainen näkemään epätarkkoina muistokuvina suurista tarinoista, ajoista Kristusta ja dialektiikkaa. Yhteiskunnallisuuteni on kovin retroa ja romantisoitua. Runoudesta ei voi puhua runotta. Siitä mistä ei voi puhua, vaiettakoon. Kun kuulen sanan runo, tartun sig saueriini.

Jatkan ajatusta toisena hetkenä. Tervetuloa Runomenu ja jazz -klubille (10.11, Oscarin Olohuone, klo 18), jolle minut shopattiin.

 

 

 

tsek, etsin veljeä tähden pinta-alalta
väitetään

olevan alueita joilla ei ole satanut koskaan
ettei yhteismitallisia lahjakkuuksia olekaan,

koska on sanottu elämä edessä on valikoima
valitsemme tietty väärin näöstä ja iästä, railojen rakkaita
vihan tulkkeja, viuhkamaisen kehityksen peenispuppeteerina

eihavainnollinen suhde
joka ei olisi aivan lahja

titanikhöyryllä koen olemassaolevani tavalla
joka on ajallisuutta jälleen palatsivallankumous
tuo historian läpäisyn hehkulamppuvalkobalanssina
harvoihin kuviin joihin tarkennuimme autuaina

Missä olen?

You are currently browsing entries tagged with politik at vastarakkaus.